EPMD - Strictly Business (Fresh/Sleeping Bag Records, 1988)

1. Strictly Business
2. I'm Housin'
3. Let the Funk Flow
4. You Gots to Chill
5. It's My Thing
6. You're a Customer
7. The Steve Martin
8. Get Off The Bandwagon
9. D.J. K. La Boss (Scratches: Dj K La Boss)
10. Jane

Siirrytään vaihteeksi pois länsirannikolta hiphopin syntysijoille New Yorkiin ja tarkemmin sanottuna Brentwoodin. Esittelyssä tällä kertaa todellisiin räpin suurnimiin kuuluva ja Helsingin Teurastamolla järjestettävillä Sideways -festareillakin lauantaina 18.6 esiintyvä EPMD ja heidän vuonna 1988 Fresh/Sleeping Bag Recordsin kautta julkaistu debyyttialbuminsa Strictly Business. EPMD:n muodostavat Erick "E" Sermon  ja Parrish "PMD" Smith sekä Dj Scratch. Yhtyeen nimeen kuitenkaan Dj Scratchia ei ole sisällytetty, vaan EPMD on akronyymi sanoista "Erick and Parrish Making Dollars". Dollarit ovatkin vahvasti läsnä kyseisen ryhmittymän kaikilla seitsemällä julkaistulla kokopitkällä, sillä jokaisen albumin nimi sisältää sanan "business". Puolestaan "Jane" esiintyy jokaisen albumin tracklistillä. Mitä nämä sanat merkitsevät  EPMD:n kohdalla, se jääköön jokaisen itsensä selvitettäväksi. 

EPMD onnistui nousemaan jo debyyttialbumillaan laajemman hiphop -yleisön tietoisuuteen sillä Strictly Business myi neljässä kuukaudessa kultaa, debytoi Billboardin top 200 -listan sijalla 80 ja täten varasti itselleen välittömän klassikkostatuksen. Tämän jälkeen EPMD takoikin seuraavat vuodet todellakin dollareita, sillä seuraavaan kolmeen vuoteen he puskivat ulos kolme albumia lisää: Unfinished Business (1989),  Business As Usual (1990) sekä Business Never Personal (1992) olivat nämä kolme julkaisua, joista kaikki myi kultaa. Pian tästä yhtye hajosikin mitä absurdeimmasta syystä, sillä Parrishin asuntoon murtauduttiin vuonna 1991 ja huhujen mukaan yksi ryöstäjistä väitti kiinni jäätyään Erickin tilanneen murron. Toisaalta taas samaan aikaan Erick syytti Parrishia yhtyeen raha-asioihin liittyvistä epäselvyyksistä ja välirikko oli valmis. Tämän jälkeen Erick ja Parrish siirtyivät soolourilleen, mutta EPMD sopi riitansa ja teki paluun vuonna 1997 Back In Business -albumin myötä.  EPMD hajosi vielä toistamiseen vuonna 1999 julkaistun Out Of Business -levyn jälkeen, mutta palasi jälleen yhteen vuonna 2006 ja julkaisi pari vuotta tästä toistaiseksi viimeisimmän albuminsa We Mean Business (2008).

Miksi sitten Strictly Business valittiin tämän blogikirjoituksen keskipisteeksi näiden EPMD:n seitsemän albumin diskografiasta, josta etenkin alkupään tuotannon kaikkia albumeja voidaan pitää eräänlaisina genren klassikkoteoksina? Syy on yksinkertainen, koska Strictly Busineksella on ollut niin valtava vaikutus koko hiphop -genreen ja siihen millaiseksi hiphop tänä päivänä mielletään. Siinä missä old schoolimpi meininki nojasi vahvasti disco -sämpleihin, löi EPMD tiskiin suorat funk-, ja tietyllä tapaa myös rock -sämplet. Tästä soundista todella moni artisti otti myöhemmin vaikutteita, etenkin länsirannikolla. Esimerkiksi tässä blogissa aiemmin vahvasti esillä olleen G-funk -tyylisuuntauksen voidaan tavallaan katsoa saaneen alkusysäyksen Strictly Busineksesta, vaikka G-funk mielletäänkin vahvasti Dr. Dren (tai vaihtoehtoisesti Above The Lawin legendatuottajan Cold 187um:n) keksimäksi. EPMD:n voidaanki sanoa tehneen soundillisesti jonkinlaista G-funkkia tietämättään tuodessaan suorat funk -sämplet hiphoppiin. Toki koko hiphop otti soundillisesti valtavia harppauksia joka puolella jenkkejä 80 -luvun lopussa, kun sämple -pohjainen tuotanto tuli muotiin todenteolla eikä kaikkea kunniaa voida täten antaa EPMD:lle. Kiistämättä heidän vaikutuksensa on kuitenkin ollut suuri koko genrelle ja tämä riittäköön perusteluksi Strictly Busineksen valinnasta tämän blogikirjoituksen albumivalinnaksi.

Kuten aiemmin sanottu, soundillisesti Strictly Business nojaa siis vahvasti suoriin funk- ja rock -sämpleihin. Albumille on suruta sämplätty suoraan Kool & The Gangin Jungle Boogien, Eric Claptonin I Shoot The Sheriffin, Rick Jamesin Mary Janen ja Aretha Franklinin Rock Steadyn kaltaisia biisejä, joista itseasiassa Jungle Boogieta on sämplätty useammallakin levyn kappaleella. Tuotannosta on albumilla vastannut tuottajavelhonakin räppäämisen lisäksi kunnostautunut Erick Shermon.  Lyyrikaalisesti Strictly Business on aika kevyttä kuunneltavaa, sillä biisien aiheet käsittelevät lähinnä hyvää fiilistä ja bileitä. Tämä olikin aikaa, jolloin hiphop oli jollain tapaa vielä "viatonta" ja kaikenlainen gangstailu ja kuuluisuushakuisuus oli genrelle suht vierasta. Räppäreinä Erick ja Parrish eroavat hieman toisistaan, Erickin omatessa ehkä hieman chillimmän tyylin ja Parrishin ollessa enemmän battle -räppäri. Molemmat kuitenkin täydentävät mahtavasti toisiaan ja räpit rullaavat sujuvasti. Vierailijoita albumilla ei ole DJ K La Bossia lukuunottamatta, joka hoitaa raaputukset herran nimeä kantavalla levyn yhdeksännellä biisillä. 

Strictly Busineksen jokainen biisi omaa niin ison klassikkostatuksen, että niistä on mahdoton mitään nostaa yli muiden. Omat suosikkini levyltä ovat kuitenkin albumin avausraita "Strictly Business",  ja albumin singlelohkaisut "I'm Housin'" ja "You Gots To Chill". Albumia voi vahvasti suositella kaikille yli genrerajojen, ihan jo pelkästään itsensä sivistämisen takia. Strictly Business löytyy esimerkiksi Spotifysta ja Youtubesta kokonaisuudessaan, mikäli fyysiseen kopioon ei halua (vielä) panostaa.

Y-D - Give It Up To The G's (Steel Toe Records / Snake Pit Records, 1996)

1. Sad Story Feat. Cross
2. Nuts To The Floor
3. No Holds Barred
4. Bring It On
5. Let Your Patna Smoke Feat. Drew
6. Contract Feat. J. Dubb
7. Give It Up To The G’s Feat. Drew
8. Young Ass Nigga
9. Justice
10. Street Mentality Feat. Angie
11. Quarter To A Key Feat. Donella Williams
12. All Day Everyday Feat. Cross & Dirty Dave
13. Money Feat. Bo-Lacey, Gangsta P & J. Dubb)

Seikkailu jatkuu pitkin Yhdysvaltain länsirannikkoa ja tällä kertaa suuntaamme San Franciscon Bay Arean kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin eli Oaklandiin. Väkiluvultaan hieman Helsinkiä pienemmässä Oaklandissa vaikuttaa tai vaikutti mies nimeltä Y-D, joka laittoi vuonna 1996 ulos albumin nimeltä Give It Up To The G’s Steel Toe Recordsin tai Snake Pit Recordsin kautta, lähteestä riippuen. Kyseessä on aika harvinainen tekele, eikä niin kyseisestä albumista kuin herrastakaan löydy juurikaan tietoa internetistä. Ainut informaatio, mitä kyseisestä levystä oikeastaan olen onnistunut löytämään on, että tällainen levy on ylipäänsä kyseisen herran toimesta julkaistu vuonna 1996 ja se on tullut ulos Oaklandissa. Jos joku tietää kaverin ja/ tai albumin taustoista enemmän, tarkentakoon. Sanomattakin on siis selvää, että kyseinen levy on tuntematon suurimmalle osalle. Anyway, levyä ei silti kannata nukkua ohi, sillä niin helvetillisen kova tekele on kyseessä.

Give It Up To The G’s on 13 biisin paketti, jonka tuotannosta ovat vastanneet ilmeisesti Troy White ja suht legendaarinen G-Man Stan, jolla on ollut ties monessako Bay Arean tämän aikakauden julkaisussa sormensa pelissä. Soundiltaan levy on todella kesäinen, vaikka kyseessä ei ehkä ole sitä puhdasta G-funkkia, tai ainakaan ihan sitä Long Beach -tyyppistä soundia, miksi G-funk aika usein mielletään. Y-D kutsuukin itse musiikkiaan ”ghetto funkiksi”, joka onkin ehkä ihan hyvä termi kuvaamaan albumin tyylisuuntaa eli tiukoilla bassoilla ja kevyillä syntikoilla varustettu rytmikäs meininki on tätä Y-D:n kuvailemaa ghetto funkkia. Give It Up To The G’s on myös helvetin melodinen levy täynnä Y-D:n ”puolilaulettuja” kertsejä, jotka ovat jotain laulamisen ja räppäämisen väliltä. Tämä ei silti todellakaan ole huono asia, vaan kuulostaa itseasiassa aika hyvältä. Muutenkin Y-D:n ääni on todella miellyttävä ja räpit putoilevat rauhallisesti, mutta miehekkäästi suht lungien taustojen päälle. Tematiikka albumilla eroaa hieman tyypillisistä tämän genren julkaisusta, sillä sekaan mahtuu kantaaottaviakin aiheita muun muassa poliisin harjoittamasta rotusyrjinnästä. Kaiken kaikkiaan Y-D vaikuttaa suht terävältä kaverilta ja on onnistunut välttämään kliseitä tällä albumilla melko tehokkaasti. Vierailijoita levyllä ovat muun muassa Bo-Lacey, J-Dubb ja Gangsta P. 

Niistä biiseistä… Levyn kaikki biisit on kovia! Laadun puolesta ainuttakaan ei voi nostaa yli toisen, vaan biisien kulloinenkin arvostus riippuu ihan vallitsevasta mielentilasta. Itselläni ehkä eniten soitetuimmat biisit ovat ”Let Your Patna Smoke (feat. Drew)”, ”Bring It On”, mutta myöskin levyn avaava ”Sad Story (feat. Cross)” ja kantaaottava ”Justice” ovat olleet yksittäisistä biiseistä kovassa soitossa. Tyypillisesti levy tulee soitettua läpi alusta loppuun ja tätä suosittelen myös kaikille muille lämpimästi!

Saatavuus: Levystä on julkaistu sekä CD- että kasettiversio, mutta niitä ei saa oikein mistään. Joskus harvoin Ebayssa näkee levyä olevan myynnissä, mutta silloinkin hinnat pyörivät helposti satasen paremmalla puolella. Myöskään Spotifysta levyä ei löydy ja Youtubestakin vain hajanaisia biisejä. Tämän albumin kohdalla voikin suositella warettamista, sillä pienellä googlettelulla albumin lataaminen on suht vaivatonta. Myöskin allekirjoittaneelta levyä voi kysellä.